30.3.2001

Metsätalous: periaatteita vai liiketoimintaa ?

(julkaistu Metsälehdessä 6/2001)


Ilahduin Juha Hakkaraisen kolumnista edellisessä Metsälehdessä. Rahasta ja kannattavuudesta puhumista selvästi pelätään - mutta juuri siksi se on niin tärkeä aihe.

Itselleni metsä on ollut aluksi lähinnä luontoharrastus laajentuen viime vuosien aikana jo merkittäväksi tulonlähteeksi. Näkökulmani metsätalouteen on sama, jolla tarkastelen mitä tahansa taloudellista toimintaa teollisuuden parissa.

Kansallinen metsäohjelma – historiaa vai tulevaisuutta ?

Oman metsätalouteni laajentuminen tapahtui samaan aikaan, kun uusinta kansallista metsäohjelmaa valmisteltiin. Seurasin tarkkaan valmistelutyötä ja erityisesti odotin avukseni ammattilaisten visioita metsänkasvatuksen liiketoiminnan tulevaisuudesta. Ohjelma oli minulle suuri pettymys. Perusteemana oli edelleen Suomen metsien puukuutiomäärien lisääminen moninaisten metsänhoidollisten toimien avulla. Tämä puuvolyymien lisäämisen politiikka on ilmeisesti perua sotien jälkeisiltä vuosikymmeniltä, jolloin keskeinen tavoite oli saada Suomi jaloilleen kansallisen metsäteollisuuden kasvattamisen avulla.

Mitä on metsätalous ?

Metsänomistajan näkökulmasta metsätalous tarkoittaa metsän rahallista nettotulosta. Tuloksen parantamiseksi on käytettävissä aivan samat periaatteet kuin muussakin taloudellisessa toiminnassa liikevaihdon, kulurakenteiden, pääoman tuoton yms. osalta. Myös suomalaisen metsätalouden erityispiirteiden - pitkän kiertoajan muodostaman korkorasitteen ja riskin - hallintaan löytyy apua olemassaolevista talouden työkaluista ja arviointimenetelmistä.

Metsätalous ei toki ole vain rahojen laskemista eri menetelmillä, vaan myös metsän kasvatuksen ja jalostuksen osaamista. Tietotaidon saaminen on vain paljon helpompaa kasvatukseen ja metsänhoitoon kuin itse talouteen, kannattavuuteen ja uusiin toimintamalleihin liittyen.

Tarvitseeko metsänomistaja kansallista metsäpolitiikkaa ?

Kansallisen metsäpolitiikan paras anti vuosien varrella on ollut metsänhoidon tietotaidon jatkuva paraneminen. Huonona puolena on ollut keskittyminen liiaksi määriin ja määrien kasvattamiseen rahallisten tavoitteiden kustannuksella. Sääntönä näyttää myös olleen, että 60-luvulta lähtien jokainen uusi metsäohjelma on esittänyt lisää valtion tukea metsänhoitoon perustellen tukea kansantaloudellisilla eduilla. Valtiolta saatava ilmainen raha toki houkuttaa myös metsänomistajia, mutta valitettavasti tukirahalla on taipumus pitkällä aikavälillä pilata terveenkin liiketoiminnan perusta.

Se, että moitin kansallista metsäpolitiikkaa tarkoittaa, että pidän sen merkitystä tärkeänä. Suomessa metsätalous on jakaantunut lukuisalle joukolle pienmetsänomistajia ja on paljon asioita, jotka eivät hoidu hyvin tälläisen kirjavan joukon oman yhteistoiminnan kautta. Juuri tätä metsätalouden tulevaisuuden visiointia ja systemaattisia toimia liiketoimintamallien kehittämiseksi odotin kansalliselta metsäohjelmalta. Nämä yhteiset toimenpiteet ja mahdollinen valtion tuki tulee suunnata nimenomaan uusien toimintamallien kehittämiseen ja koulutukseen. Valtion tuen käyttö “kannattamattomien metsänhoitotoimien tekemiseksi” on selvää rahan tuhlausta. Käytettäköön tämä raha mielummin vaikkapa metsäkiinteistöjen varainsiirtoveron alentamiseen lähemmäksi osakkeiden tasoa.

Tuhoaako metsätalous luontoa ?

Positiivisena uutuutena metsäohjelmassa olivat kestävän metsätalouden ja luonnonarvojen teemat. Luontoarvoihin liittyvä yllättävä havainto vuosien varrella on ollut, että luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta suurimmat virheet on aiemmin tehty kansallisen metsänhoidon suurien linjauksien yhteydessä. Esimerkiksi soiden ojituksessa 60-luvulla toteuttamalla vain liiketaloudellisesti kannattava ojitus olisi säästetty sekä valtion rahoja että luonnon monimuotoisuutta ja luonnonarvoja. Toinen edelleen jatkuva esimerkki on metsäautoteiden rakentamisen huomattava valtion tuki, mikä osaltaan lyö korvalle luontoarvojen säilyttämistä ja usein vielä edistää mökkirakentamista enemmän kuin metsätaloutta. Historiaa tältä kannalta tarkastelemalla voisi kyllä vetää sen johtopäätöksen, että myös luontoarvojen kannalta on tärkeää edellyttää kaikilta metsähoidon toimenpiteiltä tiukkaa taloudellista kannattavuutta ilman tukia.

Minulla on unelma …

Jään siis odottamaan kansallisen metsäohjelman lisäliitettä tai väliraporttia, jossa ohjelman suuntauksia on tarkistettu.

Esimerkkeinä niistä osa-alueista, joille odotan suuntaamista ovat:
- rahalliselta tuotoltaan optimaaliset kasvatusmallit eri metsätyypeille ja puulajeille sijoitetun pääoman tuoton mielessä,
- erikoispuumarkkinoiden ja erikoispuunkasvatusverkostojen edistäminen (erikoiset puulajit, laatupuu, koristepuut mm. joulukuuset),
- puumarkkinoiden ja puukaupan monipuolistaminen (mm. laatuhinnoittelu ja laatusopimukset),
- riskienhallinnan parantaminen (esim. pitkäaikaiset takuuhintasopimukset, viljelysopimukset, termiini-, futuuri- ja optiotyyppiset sopimukset),
- metsämaan markkinoiden aikaansaaminen (mm. varainsiirtovero-ongelma, hinnoittelumenetelmät),
- erikoistuneen liiketoiminnan kehittäminen (puuston ikäluokkaerikoistuminen, puulajierikoistuminen, markkinointiverkostot, alueellinen erikoistuminen, ”avaimet-käteen” vakiintunut taimikko tms.),
- rahoitustoiminnan kehittäminen (metsärahastot, metsämaan vuokramarkkinat),
- uudet yritystoimintamallit (esim. yhteisomisteiset suurmetsätilat, metsäosakeyhtiöt).

En tarkoita, etteikö näitä asioita olisi koskaan tutkittu, vaan että ne saavat ansaitsemansa paikan metsäohjelman tulevaisuuden visioissa.

Mikäli nähdään edelleen tarpeelliseksi, että valtio tukee suoraan joitakin metsänhoidollisia toimenpiteitä, haluaisin, että myös perustelut kirjataan selkeämmin ohjelmaan eli mitä valtio haluaa ostaa meiltä metsäomistajilta rahallaan ?. Tulkitsemalla tuki normaaliksi ostosopimukseksi, jossa myyjällä on selkeät velvoitteet, voidaan yleisen tuen eli ilmaisen rahan ongelmia lieventää.

Luontoarvojen osalta minusta riittää, että vältetään pahimmat periaatteellisen metsänhoidon ylilyönnit – siitä hyötyvät sekä luonnonarvot että metsätalous.

----

Keskeistä on joka tapauksessa, ettei metsätalous saa olla periaatteellista kansallista toimintaa, vaan liiketoimintaa – vain siten turvaamme sen tulevaisuuden.



Jaakko Temmes
Metsänomistaja, Dipl.Ins.